Meillä ollaan sairastettu jo keskiviikosta lähtien. Ensin nousi kova kuume, jota kesti kolme päivää perjantaihin saakka. Eilen aamulla pojalleni ilmestyi pieniä punaisia näppyjä selkään. Onneksi tiesin, että kyse on vauvarokosta. Olisin muuten saattanut säikähtää pahemman kerran. Tänään näppylät ovat vain voimistuneet ja nyt niitä on koko iholla. Kuume on onneksi poissa, ja Little Boy Finland jaksaa jo touhuta ja leikkiä. Keskiviikosta perjantaihin hän ei jaksanut olla muutamaa tuntia enempää hereillä koko päivän aikana. Kuume voitti ja poika makasi vain sylissäni tai sängyssään. Äitin syli on ollut nyt erityisen kova sana. En ole yleensä mitenkään erityisen pelokas tai höyryä poikani kanssa, mutta kipeänä oleminen saa minut aina reagoimaan, ehkä jopa joskus ylikin. Olemme nukkuneet mieheni kanssa vuoroöin poikamme huoneessa ja seuranneet häntä. Yöt ovat olleet melko itkuisia ja hereillä ollaan oltu 5-7 kertaa yössä. Tämä voi olla monella ihan rutiinia, mutta meille melkoinen poikkeus normaaliin. Eilen olin aivan silmät ristissä ja en oikein kyennyt mihinkään huonosti nukutun yön jäljiltä. Mietinkin, että miten sitä selviäisi jos meillä nukuttaisiin aina näin? Kai sitä vain selviäisi, kun olisi pakko. Nostan paljon hattua esimerkiksi koliikkivauvojen vanhemmille ja niille kenellä syystä tai toisesta vain nukutaan muuten huonosti!

DSC_0110

Minulla suurin pelkoni poikani suhteen liittyy syömiseen. Pelkään koko ajan, että hän tukehtuu. Jos hän kakoo vähänkin ruokaa, olen soittamassa ambulanssia. Tietyllä tapaa todella stressaavaa. Minulle on jäänyt melkoinen trauma nuoruudestani, kun yksi sisaruksistani meinasi tukehtua. Hän söi spagettia ja se tarttui kurkkuun kiinni. Äitini huusi minua juoksemaan naapurista lääkäriä ja muistan vieläkin miten rintaani kivisti ja sydän hakkasi kun juoksin naapuriin, avasin oven ja huusin apua. Äitini oli saanut sisareni oksentamaan tällä välin ja emme joutuneet edes lähtemään lääkäriin. Tämän jälkeen olen jäätynyt aina kun joku lapsi kakoo vähänkin. En ole antanut poikani vielä syödä tarpeeksi isoja ruoan paloja ja mieheni sanoikin minulle, että emme voi soseuttaa hänen ruokaansa 18-vuotiaaksi saakka. Mieheni tulosti minulle netistä ohjeet tukehtumistilanteita varten ja olemme käyneet asiaa läpi sekä miettineet mitä pitää tehdä tositilanteessa. Uskon kuitenkin, että jos olisimme kahdestaan ja jotakin kävisi, sitä toimisi kun olisi pakko. Todella monta vuotta sitten, kun olin ensimmäistä kesää Helsingissä kesätöissä, eräs mummo jäi ratikan alle Oopperan edessä. Pysäkillä oli paljon ihmisiä, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Ratikkakuski nousi ratikasta ulos ja alkoi huutamaan, että mummo tuli punaisia päin. Ehkä kaikista oleellisin tieto tuossa hetkessä. Toki hän varmasti säikähti itsekin tilannetta. Sain kuskin soittamaan ambulanssin, pistin mummon kylelleen ja sidoin repussani olleelle pyyhkeellä hänen päänsä, josta suihkusi verta. Ambulanssi tuli nopeasti paikalle ja mummo pääsi hoitoon. Edelleen minua kuitenkin ihmetyttää se, että miksi kukaan muu ei toiminut minun lisäkseni? Olin tuolloin 16-vuotta ja paikalla oli paljon minua vanhempia ihmisiä. Mutta tilanteesta siis opin sen, että pystyn kuitenkin toimimaan, jos tarve sitä vaatii.

DSC_0098

DSC_0099

Poikani tuli minulle eilen viralliseksi valvojaksi ruoanlaittoon. Keltainen sitruuna tuntui kiehtovan niin paljon, että pitihän sitä päästä maistamaan. Vähän taisi olla hapanta!

DSC_0167

DSC_0169

Meillä on mennyt viimeiset pari viikonloppua pihanlaittopuuhissa. Terassi, istutukset ja projektin läpivieminen on vienyt lähestulkoon kaiken ylimääräisen ajan. En ole oikein ehtinyt kokkailemaankaan, vaikka rakastan ruoanlaittoa. Eilen sain vähän järjestettyä aikaa ruoanlaitolle ja kokkailin uusista perunoista ja parsasta kesän ensimmäisen perunasalaatin suomalaisen kirjolohen kanssa. Ohjeen otin taas jälleen Valion sivuilta. Lisäsin ohjeeseen vain tuon parsan. Valion ohjeet ovat olleet minusta aina aika helppoja ja myöskin maukkaita. Kannattaa siis kokeilla jos tekee mieli itsetehtyä perunasalaattia.

DSC_0034

DSC_0003

Eilen päättyi Pilttiarvonta. Jaossa oli kuukauden piltit, arvo 90 euroa. Arpaonni osui seuraavaan kommenttiin:

Melanie Willhöft-Romppanen /Meillä poika täytti juuri vuoden ja siirtyi syömään samaa ruokaa kuin muu perhe. Piltit ovat todella hyviä eväänä ja tuleepa niitä käytettyä välillä myös kiireen yllättäessä. Erityisesti marja- ja hedelmäpiltit ovat helppoja ja ”siistejä” välipaloja ja tuleepa niitä käytettyä kakkujen täytteenäkin. Ja ennen kaikkea ne maistuvat perheen pienelle, nam. Kotimaisuus on iso plussa! Ateriapilteistä poikamme tykkäsi erityisesti Pohjoisen mauista.”

Onnea voittajalle ja kiitos vielä Piltille arvonnan järjestämisestä!