Arki on taas palannut meidän elämäämme. Opiskelukirjat ovat nyt kaapinpohjalla ja saan olla taas poikani ja tietenkin mieheni kanssa. On ihana vaan olla ja leikkiä. Viikot ennen tenttiä olivat piinavia kun ainoa asia mikä pyöri mielessä oli lukeminen. Nyt saan oikeasti olla läsnä ja heittäytyä leikkeihin ja muihin poikani touhuihin. Ensi viikolla menemme Little Boy Finlandin kanssa uimaan, tapaamme ystäviä ja nautimme joutenolemisesta kotona. Poikani tuli perjantaina kymmenen kuukautta ja kehitysvauhti on nyt kovaa. Tapailemme ensiaskeleita, harjoittelemme syömistä ja erilaisia leikkejä.

Eilen me aloitimme päivämme syömällä brunssin kaikessa rauhassa ystäviemme kanssa.  Myöhemmin jatkoimme syömistä illallisen merkeissä ja juhlimme hääpäiväämme. Yksitoista yhteistä vuotta on takana ja toivottavasti mahdollisimman monta vielä edessä. Minä olin 20-vuotta kun menimme naimisiin. Karkasimme alttarille Las Vegas-tyyliin. Aluksi me emme kertoneet kenellekkään naimisiinmenostamme ja vanhempanikin saivat tietää asiasta vasta kun äitini rupesi suunnittelemaan häitämme. Sanoin äitilleni, että ei tarvitse turhaan suunnitella, olen jo naimisissa! Suunnittelimme pitkään, että olisimme pitäneet kunnon juhlat viime keväänä kymmenenvuotis hääpäivämme kunniaksi. Raskauteni oli kuitenkin edennyt jo siihen pisteeseen, että minulla ei ollut ensimmäisenä juhliminen mielessä.

DSC_0157

DSC_0145

DSC_0182

IMG_2356

Illallisen jälkeen luin vain rauhassa kirjaa ja mietin, että nyt on taas aikaa tehdä kaikkea rentouttavaa ja mukavaa. Muutaman viikon sisällä aloitamme pihamme laittamisen ja talomme maalaamisen. Rakennamme myös teranssin. Pihamme on tällä hetkellä vain pelkkää hiekkaa ja saammekin tehdä sen alusta alkaen oman näköiseksi. Haaveilen hyötypuutarhasta; paljon marjapensaita, muutama omenapuu, luumupuu, ehkä tyrniä ja vadelmia. Lisäksi aion rakentaan isoja istutuslaatikoita tontimme rajalle. Olen aikaisempina kesinä kasvattanut tomaatteja, perunoita, porkkanoita, yrttejä, kesäkurpitsoja, herneitä, kurkkuja, retiisejä ja punajuuria sekä sipuleita. Oi oi miten multasormeni syyhyääkään!! Tulevina viikkoina onkin edessä hieman pihansuunnittelua ja talomaalin värin valitseminen. Aiomme rakentaa myös ison teranssin, noin 75 neliön kokoisen. Lisäksi pihallemme olisi kiva saada pojalle hiekkalaatikko ja joitakin kukkapuskia tai -asetelmia.

Odotan myös tulevilta viikoilta urheilua. Eilen vetäsinkin brunssin päätteeksi lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan pojan päiväunien ajaksi. Kyllä hapotti. Juoksin Hugon kansa seitsemän kilometriä ja meinasin kuolla. Jalat tärisivät ja korkokengillä käveleminen oli hieman hankalaa illalla. Syyskuussa tosiaan pitäisi juosta kipaista se puolikas marathon!

DSC_0169

Ensi viikolla on myös vappu ja saimme kutsun vappu-naamiaisiin. Olisiko hyviä vinkkejä asunvalintaan? Mieheni sanoi, että hän vetäisee speedot jalkaan ja esittää rantavahtia!