DSC_0443

DSC_0451

DSC_0453

Kävimme tutustumassa Kuopiossa suomalaisten yritysten vaatetarjontaan miehille. Eihän niitä ihan hirveästi ollut, mutta vanha sanonta ”laatu korvaa määrän” piti tässäkin tilanteessa paikkansa. Löysimme uuden vaatemerkin Frenn Companin, josta emme olleet aikaisemmin kuulleet.

Frenn Company on käsitykseni mukaan aika uusi vaatemerkki ja suunnittelijat taitavat olla Itä-Suomesta kotoisin. Ovatkohan oman kylän poikia?

Mr. Finland tykästyi kovasti vaatemerkkiin ja sen vaatteisiin. Ostoskoriin päätyi kuvan housut ja paita, jotka ovat pellavaa. Pellavahan yleensä paranee materiaalina mitä enemmän sitä käyttää. Vaatteet ovat todella laadukkaan oloisia, istuvat hyvin ja vaatteet vaikuttavat kansainvälisen muotitalon luomuksilta. Todella hieno löytö siis!

DSC_1873

DSC_1878

Frenn Companilla on nettikauppa ja lisäksi heidän vaatteitaan myydään ympäri Suomen valikoiduissa liikkeissä. Kuopiossa Frenniä myy Henri&Nina. Hakusessa on vielä suomalaisen yrityksen valmistamat kengät.

DSC_0343

DSC_0349

DSC_0355

DSC_0356

Meidän liesi ei toimi edelleenkään ja vaikka nämä ovat näitä ensimmäisen maailman ongelmia niin silti alkaa jo vähän vaikeutumaan elämä. Tai sitten minulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta ruoanlaitossa. Mitä sitä oikein kokkaisi ilman liettä? Meillä oli ajatuksena laittaa lammasta ja muuta pääsiäisherkkuja, mutta ne jäivät nyt väliin tältä erää. Vielä en ole kehdannut mennä uuteen naapuriin, jotka muuttivat pari päivää sitten, kysymään pääseekö heille kokkaamaan!

Me syödään yleensä aina puuroa aamupalaksi. Mikropuuro ei oikein maistu, joten aamupalankin suhteen on saanut viritellä uusia tuulia. Hedelmät ja smoothie maistuvat kyllä, mutta puuroa on jo ikävä!

DSC_0417

Tänään on tulossa ystäviä kahvittelemaan ja moikkaamaan Little boy Finlandia. Ajattelin pistää mustikkakukon uuniin. Oletteko maistaneet sitä? Leivon mustikkakukon aina kesän ensimmäisistä mustikoista ja tänään tuli mieleen, että voisihan sitä nytkin tehdä kun pakkanen on vielä pullollaan superfoodia.

DSC_0633

Aurinkoista pääsiäismaanantaita kaikille ja nautitaan auringosta!