Kun osuusteurastamo Lihakunnan kuormuri kaartoi kulmille, tunnelma oli kuin tämän päivän street food -markkinoilla. Vuonna 1970 Lihakunta oli tuonut markkinoille Suomen ensimmäisen koirien tuoreaterian, nimeltään Mustin Murkina.

Se vasta oli poikaa! Aiemmin Suomessa koirille oli ollut tarjolla kotiruokaa, tähteitä, kuivaruokia ja säilykkeitä.

Kuopiossa toiminut Lihakunta oli Best-Inin nykyisen omistajan eli Atrian edeltäjä. Vuonna 1972 koiranruokamarkkinoille tuli myös turkulainen LSO, jonka ensimmäisen tuotteen nimi oli Me 3.

Koirien kotimaista perinneruokaa

Best-In koirat rekalla

Vuonna 1977 Suomen suosituimmat koirarodut olivat suomenajokoira, saksanpaimenkoira ja cockerspanieli. Moni niistä sai maistaakseen uusinta uutta: ensimmäistä Best-In-merkin alla lanseerattua koiranruokaa.

Elintaso nousi, koirien määrä kasvoi ja yhä useampi isäntä ja emäntä osti koiranruokaa kaupasta. Tuontiruoka avarsi ihmisten makumaailmoja, ja myös koiranruokaa alettiin tuoda ulkomailta.

Suomalainen koiranruoka piti kuitenkin pintansa, ja tv-mainokset rallattivat: ”Best-In ja koirat kiittää…”

Monet klassikot, kuten Best-In Mustin Murkina, ovat yhä saatavilla. Pääosan ovat kuitenkin vallanneet tuotekehittelymme uudet helmet, jotka tarjoavat ruokintaan entistä yksilöllisempiä vaihtoehtoja.

Maailma muuttuu, Rekkuseni

Koira sai yhä rakkaamman roolin suomalaisissa perheissä, mikä pohjusti tietä uudelle tuotetyypille, maku- ja kiitospaloille. Vuonna 1998 kuola alkoi valua oikein kunnolla, kun kauppoihin tulivat ensimmäiset luonnolliset Hubert-makupalat: uunipaahdetut possunkorvat ja -saparot. Suomalaisten eläinten osista valmistetut tuotteet ovat toista kuin keinotekoiset puristeet.

Suuren mullistuksen lemmikkien ruokakuppeihin toi kotiruokareseptejä mukaileva tuoreruoka. Hellästi haudutetuissa risotoissa, padoissa ja murekkeissa kaikki ravintoaineet ovat tallella, mutta säilöntäaineita on nolla. Se on plussaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet lemmikkinsä ravitsemuksesta.

Raakaruokinnan noususta meillä Best-Inissä oli selvä vainu. Ensimmäiset Best-In BARF -raakapakasteet toimme kuonojen eteen vuonna 2014. Niitäkin pakkauksia koristaa Avainlippu-merkki.

Lähiruoka alkaa kotimaisilta tiloilta

Best-In on aitoa lemmikkien lähiruokaa. Kallaveden rannalla meitä työskentelee kolmisenkymmentä henkeä.

Lisäksi työllistämme suomalaisia maatilayrittäjiä, sillä käytämme vain 100 % suomalaista lihaa ja kasviksia. Toimittajiamme ovat mm. Atria, HKScan ja Apetit. Kaikki tarvitsemamme viljaraaka-aineet saamme kotimaisista lähimyllyistä – vieläpä luomuna.

Kun ainekset tulevat Suomesta, voimme olla varmoja niiden laadusta ja turvallisuudesta. Osoituksena korkeasta laadusta ja omavalvonnasta meillä on ISO 9001 -sertifiointi.

Best-In-Tuotekuva-_AL50

Kuono kohti vientiä

Matkan varrella yritysten nimet ja yhtiömuodot ovat muuttuneet, mutta suomalaisuus on pysynyt. Vuonna 2002 Atria Oy ja HK Ruokatalo Oy päättivät luopua omasta lemmikkiruokatoiminnastaan ja siirtää sen perustamalleen yhteisyritykselle, Best-In Oy:lle. Vuonna 2012 HK Ruokatalo Oyj luopui osuudestaan ja omistus siirtyi kokonaan Atria Oyj:lle.

Kotimaassamme olemme markkinajohtaja tuoreruoissa ja makupaloissa. Miksemme olisi sitä muuallakin?

Keväällä 2015 häntä heilahtaa lahden toisella puolella, sillä ensimmäiset Best-In-tuotteet tulevat Prismoihin Baltiassa. Ensimmäiset kommentit on jo saatu maistajien reaktioista: ”Hotkaisivat parissa sekunnissa ja nuolivat lautaset puhtaiksi.”

www.best-in.fi