Historia

Avainlippua edelsi vuonna 1932 käyttöön otettu leijonamerkki, joka luotiin suomalaisen tuotteen alkuperämerkiksi ja Kotimainen Työ ry:n jäsenmerkiksi. Avainlippu syrjäytti leijonanpäämerkin vuonna 1978. Lue alta Avainlipun tarina vuodesta 1965 tähän päivään!

1965

Avainlippu-tunnus piirretään vuonna 1965 osaksi Osta suomalaista -kampanjaa. Uutta tunnusta käytetään ahkerasti ja avain nähdään jopa joulupukin kädessä Helsingin joulukadun avajaisissa. Myös Katri Helenan heläyttämä ”Avainasemassa” jenkka soi ahkerasti radiossa. Kertaluonteiseksi kampanjamerkiksi piirretty Avainlippu vakiintuu pian osaksi yritysten kotimaisia tuotteita.

1975

Vuonna 1975 Avainlipusta tulee virallinen alkuperäismerkki. Avainlippua saivat käyttää vain tutkitusti kotimaiset tuotteet. Käytännössä tämä tarkoitti, että myyntihinnasta vähintään 50 prosenttia muodostui Suomessa tehdystä työstä. Ensimmäisiä Avainlippu-tuotteita ovat Norlynin sukkahousut, Finnmatchin tulitikut ja Nokian wc-paperi.

1980

1980-luvulla Suomi on nousukiidossa ja kaikesta uudesta ja ulkomaisestakin tulee muodikasta. Kotimaisuutta nostetaan esiin yhdessä teollisuuden ja Avainlippu kuvittaa monia kampanjoita suomalaisen työn puolesta. Myös kattavat kuluttajatutkimukset kuuluvat ajanhenkeen. Enää ei puhuta vain hinnasta ja laadusta vaan esiin astuvat esimerkiksi eettiset ja nautinnonhaluiset kuluttajat.

1990

Suomi herää 1990-luvun alussa syvään lamaan ja tarvitaan kaikki keinot kansakunta jaloilleen nostamiseksi. Suomalaisesta työstä kertovan Avainlipun merkitys kasvaa ja suomalaisuus on muotia. Tiedät kyllä miksi -mainoskampanja vetoaa nuoriin, Citymarketeissa siniristikupongit puolestaan koko kansaan. MTV3:n kanssa aloitetaan Kuukauden kotimaiset avainteot -sarja

1995

Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja joukkueelle ojennetaan Avainteko-kunniakirja. Samana vuonna Avainlippua aletaan myöntämään myös Suomessa tuotetuille palveluille.

2000

Vuosituhannen vaihteessa graafikko Ilmo Valtonen viilaa avainlippua hienovaraisesti. Samaan aikaan liitto toteuttaa yhdessä radio Novan kanssa mittavat kesäkampanjat, missä esitellään ilmiöitä Suomesta miljoonayleisölle. Myös edelleen pyörivät joulukampanjat aloitetaan.

2006

Kauan himoittu Euroviisujen voitto osuu Suomelle vihdoin vuonna 2006 ja liitto palkitsee Lordin pronssisella avainlipulla.

2011

Lordin tuoma mediahuomio Avainlipulle uusitaan vuonna 2011, kun Suomi voittaa toistamiseen jääkiekon MM-kultaa. Kauppatorin juhlassa presidentti Halonen ojentaa kapteeni Mikko Koivulle takorautaisen Avainlipun. Samana vuonna Avainlipun ulkoasua hiotaan ajanhenkeen graafikko Marika Perätalon toimesta.

2012

Vuonna 2012 Suomalaisen Työn Liitto täyttää 100 vuotta ja Avainlippu-yrityksiä esitellään MTV3:n kanssa toteutetussa Tarinoita suomalaisesta työstä -televisiosarjassa. Suomalaisuus on kovassa kurssissa ja Avainlipulla on enemmän käyttäjiä kuin koskaan aikaisemmin, lähes 2 500 yritystä.

2014

Taantuman vaivaamassa Suomessa aloitetaan vuonna 2014 laaja Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja yhdessä teollisuuden ja Keskon kanssa. Avainlipulla vauhditettu kampanja korostaa kuluttajien valinnan merkitystä viestillä: Ostamalla 10 eurolla kuussa lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita olet luomassa vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.

2015

Vuonna 2015 Avainlippu täyttää 50 vuotta. Avainlippu on myönnetty yhteensä 2 900 tuotteelle, tuoteryhmälle ja palvelulle. Avainlippu juhlii kesällä syntymäpäiviään ympäri Suomea.

Nostetaan Suomi plussalle - Avainlippu 50 vuotta

Avainlippu on Suomessa valmistettujen tuotteiden ja Suomessa tuotettujen palveluiden alkuperämerkki. Merkki on kertonut tuotteiden ja palveluiden suomalaisuudesta jo 50 vuotta.

Nostetaan Suomi plussalle